SATU TAIPALE

Kuka on Satu Taipale?


Olen Luvialla asuva kolmen lapsen äiti, kotoisin Raumalta. Vapaa-aikani kuluu urheillessa ja lasten harrastusten parissa, ja sydämeni sykkii myös työelämän kehittämiselle ja hyvinvoinnin edistämiselle. Perheeseeni kuuluu lisäksi avopuolisoni Mikko, jolla on tärkeä rooli luvialaisessa harrastustoiminnassa jalkapallo- että jääkiekko-valmentajana.


Minulle tärkeitä arvoja ovat vastuullisuus, yhteisöllisyys ja ympäristön vaaliminen. Haluan edistää tasapainoista ja elinvoimaista kuntaympäristöä, jossa ihan jokaisella on mahdollisuus voida hyvin, kasvaa ja kehittyä. 


Laaja kokemukseni työelämän kehittämisestä sekä sitoutumiseni ihmisten hyvinvointiin antavat minulle vahvan pohjan tehdä päätöksiä, jotka tukevat kunnan asukkaiden arkea ja tulevaisuutta.

Koulutus ja työelämä


Työskentelen henkilöstö- ja verkkokauppa-asiantuntijana, lisäksi aloitin vuonna 2024 sivutoimisena yrittäjänä tarjoamalla työnohjauspalveluita yksilöille, ryhmille ja työyhteisöille (voit lukea palveluistani lisää osoitteessa: www.wiserwork.fi). 


Yrittäjyys tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia kunnan palveluiden kehittämiseen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen lisäämiseen. 


Kokemukseni yritysmielikuvan ja brändin kehittämisestä sekä markkinoinnista ovat varmasti hyödyllisiä Eurajoen kunnan asioita edistettäessä!


Lisäksi puhun sujuvasti ruotsia ja englantia, sekä palauttelen mieleen lukiossa opiskelemaani ranskaa sekä italiaa. Kansainvälistyminen tulisi nähdä mahdollisuutena uhkien sijaan!

1999 - 2001

Liiketalouden tradenomi, 

pääaineena tietotekniikka ja kielet

2006 - 2009

Terveystieteiden kandidaatti, pääaineena kansanterveys ja liikunta

2015 - 2017

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

2022 - 2024

Voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry)

Harrastustoiminta

Lasten ja nuorten harrastusten tukeminen on mielestäni erittäin tärkeää. Aktiivinen kuntamme tarjoaa monenlaisia harrastusmahdollisuuksia, mutta lasten vähenevä määrä tulee aiheuttamaan haasteita monelle seuralle, ja samat seura-aktiivit ovat mukana monissa eri lajeissa, kuten itsekin.


Jalkapallo


Olen toiminut juniorijalkapallovalmentajana yli 10 vuotta ja siten ollut mukana monen junnun polulla kohti unelmiaan. Aloitin Raumalla FC Rauman riveissä ja nykyään olen mukana Luvian Vedon jalkapallotoiminnassa (josta vuoden -24 ollut mukana taustajoukoissa). 


Partio


Olen mukana Luvian Loukken partiotoiminnassa, jossa ohjattavina minulla on 2-luokkalaiset sudenpennut. 


Jääkiekko


Olemme menossa mukana lasten jääkiekko-harrastuksissa sekä Luvian Kiekon että Eurajoen Lätkän joukkueissa.

Arvomaailmani

Pyrkimys nähdä hyvää

Arvostan hyviä käytöstapoja, toisten ihmisten kunnioittamista ja pyrkimystä edistää yhteistä hyvää niin pienillä arjen teoilla kuin suuremmillakin tavoitteilla.

Haluan uskoa, että ihmisillä on

aito pyrkimys tehdä hyvää.


Ympäristö ja vastuullisuus


Pidän kestävää kehitystä ja vastuullisia valintoja hyvin tärkeinä, sillä ne turvaavat luonnon ja elinympäristön hyvinvoinnin myös tuleville sukupolville.

Terveelliset elämäntavat

Arvostan hyvinvointia edistäviä elämäntapoja, joihin kuuluvat liikunta, arjen ja työelämän tasapaino sekä suositusten mukainen ruokavalio. Haluan esimerkilläni lisätä erityisesti lasten ja nuorten liikkumista.